Suomen juniorijoukkue valmistautuu Seinäjoen MM-kilpailuihin

Pikaluistelun junioreiden MM-kilpailut käydään Seinäjoella 25.-27.2. Suomen joukkueeseen on valittu neljä luistelijaa.

Yhteispistekilpailussa luistelevat kotikentällään Seinäjoen Urheilijoiden Tommi Pulli, Saana Hyttinen ja Elina Risku. 1500 metrin matkakohtaisessa kilpailussa on mukana KENSUn Verneri Kinnunen Jyväskylästä.

Kotikisoihin valmistautumista on häirinnyt viime päivien kova pakkanen.

– Jääharjoitukset ovat olleet minimissä pakkasen takia. Jäällä on käyty, mutta viivytty korkeintaan puoli tuntia. Sen sijaan on sitten tehty sisätiloissa kuivaluisteluharjoituksia, kertoo joukkueen valmentaja Pirjo Lehtinen.

Sään toivotaan lauhtuvan normaaliksi talvisääksi, jotta pystyttäisiin tekemään viimeiset kovat harjoitukset ja herkistelyt kunnolla ennen kilpailuja.

Erityisiä tulostavoitteita joukkueella ei ole, mutta sijoituksien osalta tavoitteita on asetettu.

– Jos Tommi pystyy samanlaisiin suorituksiin kuin sprinttereiden SM-kilpailuissa tammikuun alussa, niin jollain matkalla voi hyvinkin olla kolmen joukossa. Elinalla on onnistuessaan mahdollisuudet kymmenen parhaan joukkoon, kuten Saanallakin, jos hieman kadoksissa ollut vauhti löytyy kotikisoissa. Verneri voi nappisuorituksella olla kahdenkymmenen joukossa 1500 metrillä, arvioi Lehtinen.

Kotikisoissa on aina jotakin erityistä viehätystä.

– Kyllä tämä on munkin sykkeitä nostanut, kun on kotikisat tulossa. Ei näin paljon jännitä, kun matkaa muualle kisoihin, kommentoi Lehtinen.

Luistelijoilla on ollut ohjelmassa psyykkistä valmennusta, jotta kotikisojen paineisiin osattaisiin suhtautua oikealla tavalla.

Jännitys kisakaupungissa on selvästi tiivistymässä, sillä ensimmäinen kansainvälinen kilpailujoukkue saapui Seinäjoelle eilen Japanista. Kaikkiaan kilpailijoita on ilmoittautunut 21 maasta.

Junioreiden MM-kilpailuiden taustat, haastatteluja sekä kisatulokset löytyvät virallisilta kisasivuilta: http://www.su-luistelu.fi/wjss2011

Tapahtuman Facebook-sivusto www.facebook.com/WorldJuniors2011

 

Aikataulu

Junioreiden MM-kilpailut

Seinäjoki

25.-27.2.2011

Perjantai 25.2.

kello 12.00

Avajaiset

kello 12.30

500 m naiset

500 m miehet

1500 m naiset

3000 m miehet

Lauantai 26.2.

kello 11.00

500 m miehet

1000 m naiset

3000 m naiset

5000 m miehet

Sunnuntai 27.2.

kello 11.00

500 m naiset

1000 m miehet

Joukkuekilpailu naiset

Joukkuekilpailu miehet

 

Lisätietoja:

Suomen joukkueenjohtaja Pirjo Lehtinen puh. 040 833 6392

Junioreiden MM-kilpailuiden tiedottaja Anne Myllykorpi puh. 0500 661212