Short trackin Suomen mestaruuksista kilpailtiin Jyväskylässä
Short trackin SM-kilpailut olivat osa SM-viikko monilajitapahtumaa. Osana 18 muun lajin ohella järjestetty short trackin SM-kilpailut keräsi noin 100 silmäparia Jyväskylän jäähalliin. SM-kilpailuissa ratkottiin Suomen mestaruudet miesten ja naisten 500 ja 1000 metrillä sekä joukkuesekaviestissä.
Miehissä kilpailuissa oli sekä 500, että 1000 metrillä kolme alkuerää, joista 500 metrillä myös välierät ennen finaalia. Koska kilpailuaikataulu oli tiivis tuli osalle luistelijoista paljon urakoitavaa. 500 metrin kilpailussa KENSU:n Jaakko Hautamäki oli omaa luokkaansa voittaen leikiten alkueränsä, välierän ja lopulta finaalin, josta palkintona Suomen mestaruus. Hautamäen voittoaika finaalissa 48,30 jäi vain noin kaksi kymmenystä Kaj Humiston Suomen ennätyksestä. Toiseksi sijoittui Alvar Muhonen (HLK) ja kolmanneksi Max Kokko (HLK).
Naisten 500 metrin finaalissa nähtiin dramatiikkaa, kun kilpailun johdossa ollut HLK:n Villiina Suomalainen kaatui ja menetti mahdollisuutensa voittoon. Voittajaksi ja Suomen mestariksi luisteli Miressa Mäkelä (HLK) loppuajalla 1.04,47. Toiseksi sijoittui Ilona Wannas (KENSU) ja kolmanneksi Elma Setälä (PoPy)
Miesten 1000 metrillä kilpailu huipentui kolmen alkuerän jälkeen 1000 metrin finaaliin, jossa kova vauhti tarjosi viihdettä niin paikalla olleelle, kuin lähetystä seuranneelle yleisölle. Finaalissa luistelivat Jaakko Hautamäki, Alvar Muhonen, Eetu Käsnänen, Sampsa Santtila, Juuso Lehtonen ja Ari Häyrinen. Jo välierissä nähtiin vauhtia ja vaaratilanteita, kun Juuso Lehtonen sekä Max Kokko kaatuivat ja se tarjosi Ari Häyriselle mahdollisuuden finaalipaikkaan, jonka hän hyödynsi. Lopulta myös Juuso Lehtonen raivasi tiensä finaaliin maalikameratarkastuksen jälkeen.
Finaalissa Jaakko Hautamäki ja Alvar Muhonen kamppailivat tasapäin, takanaan Käsnänen, Santtila Lehtonen. Viimeisellä kierroksella kuitenkin tapahtui ja Jaakko Hautamäki kaatui menettäen johtopaikan. Ohitse nousi Alvar Muhonen, joka voitti Suomen mestaruuden uudella SE-ajalla 1.,43,24. Toiseksi luisteli Eetu Käsnänen (HLK) ja kolmanneksi Sampsa Santtila (SU)
Naisten 1000 metrillä finaalissa oli mukana neljä luistelijaa ja kilpailussa nähtiin erinomaista kamppailua. Lopulta 500 metrin kaatumisesta sisuuntunut Villiina Suomalainen nousi kärkeen ja voitti Suomen mestaruuden ajalla 2.09,03. SM-hopealle tuli Miressa Mäkelä ja kolmanneksi Ilona Wannas.
Joukkuesekaviestissä ei mielenkiintoa puuttunut sillä KENSU:n ja HLK:n kolmen joukkueen toimesta kärkipaikka ja sijoitukset vaihtuivat tiuhaan. Kaatumisilta ei vältytty tälläkään kertaa ja maalissa ensimmäisenä ja Suomen mestaruuden voittaneena tulivat HLK:n joukkue Miressa Mäkelä ja Alvar Muhonen. Toiseksi sijoittuivat kahden kaatumisenkin jälkeen KENSU:n joukkue: Ilona Wannas ja Jaakko Hautamäki. Kolmanneksi tulivat HLK:n kolmas joukkue Inka Koivisto ja Eetu Käsnänen. Neljäs oli HLK:n toinen joukkue Villiina Suomalainen ja Max Kokko.