EM-kilpailut 10.-12.1.2025 perjantain tuloksia

Euroopan mestaruuskilpailut Hollannin Heerenveenissä alkoivat perjantaina 10.1.2025 sprinttimatkoilla 500 m ja 1000 m. Tunnelma katsomossa oli katossa, sillä paikalle oli saapunut noin 11 000 pikaluistelufania.

Suomen 22-vuotias Tuukka Suomalainen osallistuu uransa ensimmäisiin Euroopan mestaruuskilpailuihin. Suomalainen päihitti parinaan luistelleen Ignaz Gschwentnerin ja tehden 500 m matkalla oman henkilökohtaisen ennätyksensä 35.76. Tällä tuloksella hän sijoittui sijalle 16.

– Eka satanen meni todella hyvin, nopein satanen minkä olen ikinä vetänyt, alle 10 sekuntia. Ja ensimmäinen tavoite, eli viimeinen paikka vältettiin, saavutettiin, iloitsi Suomalainen.

Kilpailun voitti odotetusti Hollannin Jenning De Boo ajalla 34.47. Kakkossijan nappasi De Boon maamies Merijn Scheperkamp ajalla 34.60 ja kolmanneksi kiilasi Puolan Damian Żurek ajalla 34.66.

1000 m matka luisteltiin muutamaa tuntia myöhemmin ja tähän lähtöön Suomalainen oli saanut parikseen Viron Joonas Valgen, joka jäi Suomalaiselle selkeästi. Suomalainen luisteli ajan 1:11.38 jääden henkilökohtaisesta ennätyksestään (1:11.12) muutaman sekunnin sadasosan sijoittuen kilpailussa sijalle 17.

– Hyvä lähtö, nopein mitä olen ikinä vetänyt. Ekalla kierroksella jäin liikaa peesaamaan pariani, joka oli minua selkeästi hitaampi. Olisi pitänyt vaan vetää takasuoralla rohkeasti ohi. Onneksi huomenna on uusi mahdollisuus, kommentoi Suomalainen

1000 m matkalla Hollanti otti kolmoisvoiton. Ykkössijan vei myös tällä matkalla Jenning De Boo (1:07.29), kakkosena Tim Prins (1:07.89) ja kolmantena Merijn Scheperkamp (1:08.19).

Kilpailut jatkuvat lauantaina 11.1.2025, jolloin sprinttimatkat luistellaan toiseen kertaan. Miesten 500 m kilpailu alkaa klo 11.55 Suomen aikaa ja 1000m kilpailu klo 15.05 Suomen aikaa.

Kilpailuja voi seurata Suomessa Viaplayn välityksellä.

Kilpailun aikataulu ja tulokset

Lisätietoja:  Urheilutoimenjohtaja Janne Hänninen, +358 40 553 3388